EtusivuAsunnon hakeminenAsunnotAsuminenSähköinen asiointiYhteystiedotLomakkeetYhtiöUsein kysyttyä
Etusivu > Yhtiö > HistoriaIn EnglishTulosta

Historia

Oulun Sivakka on vuokrataloyhteisö, jonka toimialana on kiinteistöjen omistaminen ja hallinta sekä asuntojen vuokraaminen. Yhtiön omistuksessa olevien kiinteistöjen osalta on tehty erilaisia omistusjärjestelyjä vuosien varrella useampaan kertaan, mutta kiinteistöjen kautta toiminnan alku voidaan sijoittaa vuoteen 1961. Yhtiömuotoisena toimintaa on harjoitettu vuodesta 1992 alkaen, jolloin Oulun kaupungin harjoittama toiminta siirtyi yhtiömme vastattavaksi.

Yhtiön toiminnan kasvu on tämän jälkeen ollut voimakasta. Liikevaihto on kasvanut moninkertaiseksi ja isännöitävien asuntojen määrä on kasvanut yli 60 %. Vuosien varrella on tullut mukaan myös uusia toimintoja. Mm. asukasvalinta on siirtynyt Oulun kaupungilta yhtiön vastattavaksi ja rakennuttamistoiminta on siirtynyt yhtiön vastuulle.

Sivakka-konserni sai nykyisen muotonsa 1.11.2007 toteutettujen yritysjärjestelyjen myötä. Sivakka-konserniin kuului tuolloin kuusi yhtiötä. Emoyhtiönä toimii Sivakka-yhtymä Oy, jonka osakekannan omistaa Oulun kaupunki.

1.11.2008 alkaen Sivakka-konserniin kuuluu neljä yhtiötä: emoyhtiö Sivakka-yhtymä Oy sekä tytäryhtiöt Oulun Sivakka Oy, Oulun Tervatalot Oy sekä Oulun Remonttimylly Oy.