Yhtiömme arvot
Yhtiömme on toiminut vuodesta 1992. Alusta
lähtien olemme halunneet olla kehittyvä oululainen osaaja ja
markkinajohtaja toimialamme. Tehtävämme on tarjota asiakkaillemme
teknisesti ja taloudellisesti hyvin hoidettuja vuokra-asuntoja.
Asiakkuuksia halutaan hoitaa sujuvasti ja koko toiminnan tulee olla
läpinäkyvää. Turvallinen, palveleva ja nykyaikainen ovat yhtiömme
arvot.
Haluamme olla turvallinen vuokranantaja
toiminnallisesti ja teknisesti, turvallinen yhteistyökumppani,
asiakas ja työnantaja. Pelkkä lakien noudattaminen ei asioiden
hoidossa riitä meille, noudatamme yhdessä hyväksyttyjä asiakkaan
edunmukaisia yleisiä hyviä tapoja. Turvallisuus on myös vastuuta
ympäristöstä ja ympäröivästä yhteiskunnasta. Haluamme tehdä
kestäviä valintoja toiminnassamme.
Toimintamme perusajatuksena on palvella
asiakasta hänen asuntoasiassaan. Palveleva asenne kertoo ihmisen
arvostamisesta. Toiminnan joustavuus turvallisten sääntöjen
puitteissa takaa asiakasnäkökulman säilymisen. Riittävällä ja
oikealla tiedottamisella luodaan pohja toimivalle
asukasyhteistyölle.
Toiminnan jatkuvalla kehittämisellä pidämme
huolen, että olemme nykyaikainen toimija.
Toiminnallista ja teknistä nykyaikaisuutta tavoitellaan asiakkaan
eduksi. Muutoksiin varaudutaan ja niitä ennakoidaan
toimintaympäristön jatkuvalla analysoinnilla ja oman toiminnan
kehittämisellä.